perjantai 20. syyskuuta 2019

Opeharjoittelun aloitus

Koulutuksen toimintaympäristö


Aloitin ammatillisen opettajan opintoihin liittyvän opetusharjoittelun Keski-Pohjanmaan ammattiopiston hyvinvointialalla. Kokkolan Terveystien yksikössä voi suoritta  mm. sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatuksen  (erikoistumisaloina mm. vanhustyö, vammaistyö sekä sairaanhoito ja huolenpito) ja hierojan ammattitutkintoja. Hoitoalalta valmistuvat saavat lähihoitajan nimikkeen. Erityisammattitutkintoja on tarjolla mielenterveys- ja päihdetyön sekä hierojan erityisammattitutkinnon. Opiskelijamäärä on noin 600 ja vakituista opetushenkilökuntaa on noin 30. Koulutusala on vetovoimaltaan noin 1,8 hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden. Ala on vetovoimaltaan varsin hyvä, sillä työllisyystilanne on loistava. Hoitoalalla on tällä hetkellä kova työvoimapula. Varsinaista profiloitumista koulutuksessa ei ole.

Sairaanhoidon ja huolenpidon ammattitutkintoon järjestetään myös koulutuksia yhdessä te-palvelujen kautta, jolloin sinne voivat hakeutua pääsykokeen kautta opiskelemaan työttömät työnhakijat. Lisäksi osa opiskelijoista opiskelee tutkintoon oppisopimuksella, jolloin heillä on olemassa alan työpaikka ja räätälöity opetussuunnitelma. Opintopolut ovat siis varsin moninaiset.




Kpedulla on käytössä sähköisiä oppimisympäristöjä ovat mm. Wilma, Office 365 ja It`s learning. Itseäni kiinnostaa erityisesti itselleni tuntematon It`s learning -oppimisympäristö, sillä opettajat kehuivat sen hyvää ja selkeää käytettävyyttä. Opetuksessa opettajat itse päättävät mitä sähköisiä oppimisympäristöjä käyttävät, eikä käytössä ole pelkästään yhtä sovellusta.

Diakoninen hoitotyö

 Diakonian viran päivänä julkaistiin kirjoitukseni diakonisesta hoitotyöstä. "Sairaanhoitaja-diakonissat ovat terveydenhuollon laillist...