keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Pohdintaa opettajuuden arvoista ja lainsäädännöstä

Syksyn opetusharjoittelu on paketissa ja ajatuksissani työstän vielä sen satoa. Tämän harjoittelun aikana pohdiskelin miten suuri merkitys opettajalla on opiskelijoiden, etenkin nuorten, arvomaailman rakentajina. Ammatillisen opettajan työtä ohjaavaa lainsäädäntöä olenkin jo tarkastellut aikaisemmassa blogi-tekstissäni. Opettajuus laittaa riman aika korkeallekin hyveellisen ihmisen esikuvana toimimiseen, kun tarkastelee opettajuudelle asetettuja eettisiä periaatteita. Ihmisarvon kunnioittaminen, totuudellisuus, oikeellisuus sekä vastuu ja vapaus perustehtävän ja sen normistojen toteuttamiseen kuuluvat opettajuuden eettisiin periaatteisiin. 

Itselleni erilaisten ihmisten avoin kohtaaminen ja kunnioittaminen on diakoniatyön kautta luontevaa, joskaan ei aina itsestään selvää. Erityisesti nuorten opettamisessa on mielestäni tärkeää antaa opiskelijalle kasvun mahdollisuus ja ohjata häntä oikeaan suuntaan sekä ammatillisesti että elämänhallinnallisesti. Opiskelijat tulevat hyvin monenlaisista taustoista ja heillä jokaisella on oma kasvuympäristönsä, jota yksilö kantaa mukanaan. Kuitenkin ammatillisen opettajan tulisi kyetä omalla toimillaan ja esimerkillään viemään hyvinkin heterogeenistä joukkoa samaan ammatillisen kasvun suuntaan tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti. Opiskelijat voivat herättää käytöksellään opettajassa monenlaisia tunteita, jotka tulisi kyetä tunnistamaan ja käyttäytymään silti korrektisti ja provosoitumatta. Itse jäin miettimään joidenkin opiskelijoiden välinpitämättömyyttä opiskeluvelvoitteista, kuten keskeisten ammarillisten asiasisältöjen opettelusta. Miten paljon voi opettajan "ymmärtää nuoruutta" ja toisaalta vaatia ammatillisten asioiden osaamista, jotka ovat suoraa verrannollisia terveydenhuoltoalalla potilasturvallisuuteen? Opettajan eettiset periaatteet vaikuttavat tällaisenkin pohdinnan taustalla.


Yhdenvertaisuus ja sen toteutuminen on haaste opetettaessa maahanmuutto-opiskelijoita. Mikä on esimerkiksi hyvän suomen kielen vaatimus lähihoitajan työssä? Miten tunnilla pystyn varmistamaan, että maahanmuuttajaopiskelija on ymmärtänyt opetettavan asiasisällön oikein? Ja onko opettajan käsitys aina se oikea? Opettajalla täytyy olla siis myös joutavuutta tarkastella omia asenteitaan ja arvojaan. Erilaisista etnisistä kulttuuritaustoista tulevat opiskelijat tulisi ohjata suomalaisen lainsäädännön ja arvomaailman tuntemiseen sekä sen merkityksen ymmärtämiseen. Esimerkiksi käsitykset miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta voi olla valtavirrasta hyvinkin poikkeavia näkemyksiä, kuten voiko mies työskennellä naispuolisen esimiehen ohjauksessa. Tärkeää on tällaisissa tilanteissa kyetä opettajana avaamaan Suomen lainsäädäntöä ja auttaa sen ymmärtämisessä.




Kuvat: Pixabay 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Diakoninen hoitotyö

 Diakonian viran päivänä julkaistiin kirjoitukseni diakonisesta hoitotyöstä. "Sairaanhoitaja-diakonissat ovat terveydenhuollon laillist...