keskiviikko 19. helmikuuta 2020
Opettajan kehittymissuunnitelma
Tänään tein opeopinnot pakettiin! Webinaarissa käytiin läpi omat kehittymissuunnitelmat. Tässä minun koosteeni. Täytyy todeta, että nämä ammatillisen opettajan verkko-opinnot Oulun Ammattikorkeakoulussa ovat olleet hieno kokonaisuus. Suosittelen!
sunnuntai 9. helmikuuta 2020
Tutkimus- kehittämis- ja innovaatio-osaaminen (TKI)
Mitä tarkoitetaan tutkimus- kehittämis- ja innovaatio-osaamisella, josta nykypäivänä puhutaan paljon? Tilastokeskus määrittelee asian seuraavasti:
"Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö." (Stat, 2020).
TKI -toiminnasta on tullut keskeinen toimintatapa oppilaitoksiin, jonka avulla kehitetään osaamista ja työskennellään yhdessä eri yritysten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on etsiä uusia ratkaisuja tuottaa palveluja ja tehostaa toimintaa. Yhteistyön sijasta nykyään puhutaan pikemminkin asioiden yhteisluomisesta, jolloin asioita kehitetään yhdessä eikä pelkästään toimita yhdessä.
"Monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin vastaaminen edellyttää innovaatioekosysteemejä, joissa syntyy ratkaisukeskeisesti innovaatioita pikemminkin vuorovaikutteisen yhteisluomisen (co-creation) kuin pelkän perinteisen yhteistyön (co-operation) kautta. Moninaisilla keskinäisillä rajanpinnoilla toimijat tuottavat ja jalostavat tietoja ja innovaatioita tuotteistettaviksi, kaupallistettaviksi ja levitettäviksi. Innovaatioekosysteemit voivat olla paikallisia, alueellisia, kansallisia, globaaleja tai teknologia-alustoihin perustuvia verkostoja, jotka synnyttävät ja kaupallistavat innovaatioita." (ARENE, 2017).
Yhteisluomisessa voidaan puhua yhteisestä tiedon luomisesta sekä sen hyödyntämisestä. Puhutaan oppilaitosten innovaatiopedagogiikasta, joka vastaa ajankohtaisiin työelämän haasteisiin sekä opettaa toimimaan yhteistyössä yhdessä työelämän verkostojen ja erilaisten palvelujen käyttäjien kanssa (Salonen, K., Eloranta, S, Hautala, T. & Kinos, S. 2017).
Harjoitteluoppilaitoksessa Kpedun Hyvinvointikampuksella eräitä kehittämishankkeita olivat simulaatio -opetus, Onni -robo hanke sekä LEAN -johtaminen. Simulaatio-opetuksessa harjoitellaan simuloimalla erilaisia käytännön hoitotilanteita sekä arvioidaan omaa ammatillista toimintaa. Onni -robo hankkeessa puolestaaan pyritään kehittämään robotiikan hyödyntämisen mahdollisuuksia hoitotyössä. Käsittelen näistä tarkemmin LEAN -johtamisen hanketta Kpedussa. LEAN -johtamisen perusajatuksena on erilaisten hukkamuotojen vähentäminen, kuten osaamisen huonon hyödyntämisen tai opintojen aikataulutusten parantaminen. LEAN -hankkeella on jokaisella Kpedun koulutusalalla asiantuntija, joka vie tietoa ja osaamista eteenpäin omassa työympäristössään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Hyvinvointikampuksella kehitetään opiskelijoiden opintokokonaisuuksien tehokasta ja mielekästä etenemistä, opettajien opetuskokonaisuuksien jaksottamista tehokkaammin sekä työssäoppimisjaksojen parempaa limittämistä, jotta kaikille opiskelijoille löytyisi harjoittelupaikka.
Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla lähihoitajaopiskelijoiden työssäoppimisjaksojen jaksottaminen vaikutti tärkeältä kehittämistyöltä, koska opiskelijamäärien lisääntyessä harjoittelupaikkojen tarve oli kasvanut. Vastaavien opettajien oli haastavaa löytää paikkoja jokaiselle opiskelijalle ja tämä vaati yhä enemmän työaikaa. Harjoittelujaksoja uudelleen limittämällä voitiin hyödyntää samoja työssäoppimispaikkoja useammalle opiskelijalle. Myös Jobiilin -harjoittelupaikkavarausjärjestelmän käyttöönotto on siirtämässä harjoittelupaikkojen hankkimisvastuuta opiskelijoille itselleen. Samalla opiskelijat saavat kokemusta työn hausta. Jobiili on esimerkki digitaalisen palvelun tehokkaasta hyödyntämisestä opetustyössä, joka tuo uudenlaisen ratkaisun työssäoppimispaikkojen hankkimiseen. Jobiili -järjestelmän kautta opiskelija voi seurata, milloin harjoittelupaikat avautuvat ja varata sieltä itselleen mieluisimman harjoittelupaikan. Opettajan työtä tämäkään ratkaisu ei poista, mutta mahdollistaa opiskelijoiden oman toimijuuden toteutumisen. Tämä harjoittelujaksojen uudelleen organisointi oli koulutusalan yksi onnistunut LEAN -johtamisen esimerkki.
Lähteet:
ARENE. 2017. Innovaatioita, kehittämistoimintaa ja tutkimusta. Kaikki kirjaimet käytössä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Viitattu 8.2.2020. http://docplayer.fi/47140409-Innovaatioita-kehittamistoimintaa-ja-tutkimusta.html
Salonen, K., Eloranta, S, Hautala, T. & Kinos, S. 2017. Kehittämistoiminta ja kehittämisen menetelmiä ammatillisessa korkeakoulutuksessa. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.2.2020. http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522166494.pdf
Tilastokeskus. Viitattu 8.2.2020. https://www.stat.fi/meta/kas/t_ktoiminta.html
Kuvat: Pixabay
keskiviikko 1. tammikuuta 2020
Pohdintaa opettajuuden arvoista ja lainsäädännöstä
Syksyn opetusharjoittelu on paketissa ja ajatuksissani työstän vielä sen satoa. Tämän harjoittelun aikana pohdiskelin miten suuri merkitys opettajalla on opiskelijoiden, etenkin nuorten, arvomaailman rakentajina. Ammatillisen opettajan työtä ohjaavaa lainsäädäntöä olenkin jo tarkastellut aikaisemmassa blogi-tekstissäni. Opettajuus laittaa riman aika korkeallekin hyveellisen ihmisen esikuvana toimimiseen, kun tarkastelee opettajuudelle asetettuja eettisiä periaatteita. Ihmisarvon kunnioittaminen, totuudellisuus, oikeellisuus sekä vastuu ja vapaus perustehtävän ja sen normistojen toteuttamiseen kuuluvat opettajuuden eettisiin periaatteisiin.
Itselleni erilaisten ihmisten avoin kohtaaminen ja kunnioittaminen on diakoniatyön kautta luontevaa, joskaan ei aina itsestään selvää. Erityisesti nuorten opettamisessa on mielestäni tärkeää antaa opiskelijalle kasvun mahdollisuus ja ohjata häntä oikeaan suuntaan sekä ammatillisesti että elämänhallinnallisesti. Opiskelijat tulevat hyvin monenlaisista taustoista ja heillä jokaisella on oma kasvuympäristönsä, jota yksilö kantaa mukanaan. Kuitenkin ammatillisen opettajan tulisi kyetä omalla toimillaan ja esimerkillään viemään hyvinkin heterogeenistä joukkoa samaan ammatillisen kasvun suuntaan tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti. Opiskelijat voivat herättää käytöksellään opettajassa monenlaisia tunteita, jotka tulisi kyetä tunnistamaan ja käyttäytymään silti korrektisti ja provosoitumatta. Itse jäin miettimään joidenkin opiskelijoiden välinpitämättömyyttä opiskeluvelvoitteista, kuten keskeisten ammarillisten asiasisältöjen opettelusta. Miten paljon voi opettajan "ymmärtää nuoruutta" ja toisaalta vaatia ammatillisten asioiden osaamista, jotka ovat suoraa verrannollisia terveydenhuoltoalalla potilasturvallisuuteen? Opettajan eettiset periaatteet vaikuttavat tällaisenkin pohdinnan taustalla.
Yhdenvertaisuus ja sen toteutuminen on haaste opetettaessa maahanmuutto-opiskelijoita. Mikä on esimerkiksi hyvän suomen kielen vaatimus lähihoitajan työssä? Miten tunnilla pystyn varmistamaan, että maahanmuuttajaopiskelija on ymmärtänyt opetettavan asiasisällön oikein? Ja onko opettajan käsitys aina se oikea? Opettajalla täytyy olla siis myös joutavuutta tarkastella omia asenteitaan ja arvojaan. Erilaisista etnisistä kulttuuritaustoista tulevat opiskelijat tulisi ohjata suomalaisen lainsäädännön ja arvomaailman tuntemiseen sekä sen merkityksen ymmärtämiseen. Esimerkiksi käsitykset miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta voi olla valtavirrasta hyvinkin poikkeavia näkemyksiä, kuten voiko mies työskennellä naispuolisen esimiehen ohjauksessa. Tärkeää on tällaisissa tilanteissa kyetä opettajana avaamaan Suomen lainsäädäntöä ja auttaa sen ymmärtämisessä.
Kuvat: Pixabay
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Yrittäjyyskasvatus
Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys
Yrittäjyys voidaan jakaa käsitteenä sisäiseen ja ulkoiseen yrittäjyyteen. Ulkoinen yrittäjyys tarkoittaa perinteistä itsenäisesti toimivaa, liiketoimintansa omistavaa yrittäjää. Sisäinen yrittäjyys puolestaan tarkoittaa palkatun työntekijän yrittäjämäistä asennetta, jota kuvaa sitoutuneisuus ja innostuneisuus. Yrittäjyys onkin ennen kaikkea asennetta. Sisäisenä yrittäjänä toimiva työntekijä ymmärtää, että työnantajayrityksen menestys on myös hänen oma etunsa.
Sisäistä yrittäjyysasennetta voidaan kehittää opetuksessa painottamalla sitä, että jokainen opiskelija luo oman "myyntituotteensa" työntekijänä ja edistää siten omaa työllistymistään. Osaaminen on opiskelijan ja myöhemmin työntekijän keskeistä pääomaa, jota hän työntekijänä myy työnantajalle tai yrittäjänä suoraa palvelujen ostajalle eli asiakkaalle. Opettajan tulee avata tätä merkitystä etenkin nuorille opiskelijoille, joilla on vielä vähän kokemusta työelämästä. Ulkoista yrittäjyyttä voidaan puolestaan vahvistaa opiskeluissa erilaisten oman koulutusalan yritysvierailujen kautta sekä erilaisten innovaatiotyöskentelyjen avulla. Jos opiskelija jää esimerkiksi ilman kesätyöpaikkaa, voidaan koulussa ideoida miten hän voisi markkinoida omaa osaamistaan ja löytää potentiaalisia palvelujen tarvitsijoita.
Erilaiset innovoivat tiimit ja kokeilukulttuuri voivat toimia hyvänä yrittäjyyskasvatuksen tukena. Itse ajattelen, että erityisesti moniammatilliset tiimit toimivat hyvänä '"aivomyrsky alustana", jossa erilaiset osaamiset ja näkökulmat rikastuttavat toisiaan ja kehittävät yhteisajattelua. Terveydenhoitoalalla yrittäjyyskasvatus voisi olla myös erilaisiin terveydenhuollon yksityisiin yrityksiin tutustuminen, kuten yksityiseen kotihoitoon tai vanhusten palvelutaloon. Tällä tavoin opiskelija voi saada konkreettisen kosketuksen siihen, mitä yrittäjyys hoitoalalla käytännössä merkitsee. Hoitoalalla on perinteisesti toimittu kunnallisen työnantajan palveluksessa, mutta viime vuosina esimerkiksi palveluseteli-uudistuksen kautta myös yksityisten toimijoiden määrä on alalla lisääntynyt.
Yrittäjyyden yhteiskunnallinen merkitys
Yritysten keskeisin yhteiskunnallinen merkitys on vastata tiettyyn palvelun tarpeeseen, luoda työpaikkoja ja maksaa suurin osa julkisista menoista joko suoraa tai välillisesti. Yritykset työllistävät noin 70% suomalaisista työntekijöistä. Tulevaisuudessa yritysten osuus työllistäjistä kasvaa, koska julkinen sektori supistaa ja ulkoistaa toimintaansa. Lisäksi yritykset tekevät ulkomaan kauppaa, joka erityisesti ulkomaankauppavetoiselle maalle, kuten Suomelle, on erityisen tärkeää. Maksettujen verotulojen kautta yritykset myös tukevat julkisen sektorin työllistämistä. Yritystoiminta kehittää yhteiskuntaa erilaisten innovaatiotoimintojen kautta sekä pyrkivät tuottamaan palvelujaan tehokkaasti.
Yrittäjien merkitys yksilölle eli kuluttajalle on tuottaa hänen tarvitsemiaan palveluja mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan. Lisäksi yrittäjät kehittävät ja innovoivat uusia palveluja yksilöiden käyttöön. Yksilöillä on mahdollisuus valita yrittäjien palveluista sopivin ja he voivat myös osallistua palvelujen ja tuotteiden kehitystyöhän antamalla niistä palautetta. Esimerkiksi hoitoalalle tulee tulevaisuudessa syntymään yhä enemmän yksityisiä palvelujen tarjoajia, joista kuluttajat voivat valita julkisten palvelujen lisäksi. Tämä tosin tulee lisäämään eriarvoistumista, sillä varakkaimmilla on suuremmat mahdollisuudet valita, kun taas pienituloisimmalla ja syrjäseudulla asuvilla tämä valinnan mahdollisuus on pienempi.
Luovuus, uteliaisuus, ongelmanratkaisutaidot, innovaatiokyky, riskienhallinta ja vastuullisuus ovat tulevaisuuden keskeisiä työelämätaitoja. Elinikäinen oppiminen korostuu yhteiskunnan muutosten myötä ja siksi onkin tärkeää osata hankkia ja soveltaa tietoa. Tulevaisuuden työelämätaitoja ovat myös verkostomainen oppiminen ja toiminen, sillä se tehostaa resurssien käyttöä ja kannustaa innovoivaan tekemiseen. Digitaaliset toimintaympäristöt mahdollistavat yhteistoiminnan eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa. Digitaalisuus antaa mahdollisuuden luoda yhteyksiä yli maantieteeellisten rajojen ja toimia monipaikkaisesti ja -aikaisesti.
Luovuus, uteliaisuus, ongelmanratkaisutaidot, innovaatiokyky, riskienhallinta ja vastuullisuus ovat tulevaisuuden keskeisiä työelämätaitoja. Elinikäinen oppiminen korostuu yhteiskunnan muutosten myötä ja siksi onkin tärkeää osata hankkia ja soveltaa tietoa. Tulevaisuuden työelämätaitoja ovat myös verkostomainen oppiminen ja toiminen, sillä se tehostaa resurssien käyttöä ja kannustaa innovoivaan tekemiseen. Digitaaliset toimintaympäristöt mahdollistavat yhteistoiminnan eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa. Digitaalisuus antaa mahdollisuuden luoda yhteyksiä yli maantieteeellisten rajojen ja toimia monipaikkaisesti ja -aikaisesti.
Yrittäjyyden työelämäverkostot
Sosiaali- ja terveysala on perinteisesti ollut julkisen organisaation tarjoamaan palvelua. Viimeisten vuosien aikana yritystoiminta on myös tällä sektorilla lisääntynyt. Esimerkiksi ikäihmisille tarjottavia kodinomaisia asumisyksiköitä ovat perustaneet yksityiset toimijat. Opiskelijat tekevät harjoitteluja myös yksityisissä hoitoyksiköissä mutta varsinaista yritysideahautomotoimintaa tai yritystoiminnan harjoittelua on ainakin ammattikoulun puolella kohtalaisen vähän verrattuna esimerkiksi tekniikan alalla.
Yritysyhteistyötä voisi edistää erilaisten yhteisten projektien kautta, jota yritykset tarvitsivat. Eräs tällainen voisi olla hoitorobotin käytön kokeilu hoitoalan yrityksissä. Meneillään olevat sosiaali- ja terveydenhuollon uudistushankkeet sekä digitaalisuus luovat tarpeita ja uusia mahdollisuuksia oppilaitosten ja yritysten hedelmälliselle yhteistyölle ja vuoropuhelulle. Opetustyössä työelämäkontakteja voisi hyödyntää myös pyytämällä vierailijoita ja esittelijöitä alan yrityksistä, jolloin ihmiset voivat tutustua ja verkostoitua. Verkostot auttavat työnhaussa ja uusien työntekijöiden löytämisessä sekä mahdollistavat erilaisten ajatusten törmäyttämisen.
Uudet yritysideat nousevat luovuudesta. Erilaiset luovat opetus- ja ohjausmenetelmät voivat tukea opiskelijoita kehittämään ratkaisuja erilaisiin työelämän arkisiin ongelmiin. Usein luovuutta tukee yhteistyö tiimeissä, joissa on erilaisia ihmisiä ja näkökulmia. Ryhmä tarjoaa ruokkii parhaimmillaan kekseliäitä ideoita ja jo muutaman ihmisen ryhmässä löytyy paljon erilaista osaamista. Tulevaisuuden työelämässä ongelmat ovat monitahoisia ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan monialaista osaamista. Tämän vuoksi tulevaisuuden työntekijöiden on hyvä jo koulutuksen aikana oppia toimimaan ja ratkaisemaan ongelmia ryhmässä.
Haastattelin yksityisen palvelukodin palveluesimiestä ammattiopiston ja yrityksen yhteistyöstä. Palveluesimies piti toimivaa opiskelijoiden harjoitteluyhteistyötä tärkeänä asiana, josta molemmat saavat hyötyä. Opiskelijat tuovat koulutuksen kautta saatua uutta tietoa kentälle ja kyseenalaistavat kysymyksillään hoitajille tuttuja rutiineja. Kokeneillekin hoitajille tekee välillä hyvää pysähtyä miettimään, miksi tietyt rutiinit tehdään ja voisiko niitä tehdä jotenkin toisin. Opiskelijat voivat kertoa myös omia kokemuksia erilaisista käytänteistä toisissa työyksiköissä ja antaa näin hoitajille uusia näkemyksiä tehdä asioita. Harjoittelijat ovat myös pian mahdollisia rekrytoitavia työntekijöitä ja ammattiosaamisen näyttäminen sekä kehityshalukkuus osoittavat kykyä toimia alalla. Keskustelimme myös robotiikan mahdollisuuksista hoitotyössä mutta ne eivät olleet vielä vakuuttaneet palvelukodin henkilökuntaa mahdollisuudesta korvata ihmishoitajaa. Eli rekrytoinnissa Onni Robo ei aja vielä Lauri Lähihoitajan edelle.
Lähteet:
Korkeakoulujen yrittäjyyssuositukset.
Viitattu 20.10.2019.
Osaava yrittäjä. http://www.tieto.osaavayrittaja.fi/yrittaejyys Viitattu 20.10.2019.
Opetus- ja kulttuuriministeriö. https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tulevaisuuden-tyo-on-yha-enemman-yrittajyytta-koulutuksen-yrittajyyslinjaukset-julki Viitattu 20.10.2019.
Kuvat: Pixabay ja Kpedu
maanantai 14. lokakuuta 2019
Open turvallisuusosaaminen
Monitahoinen turvallisuus
Opetus- ja ohjaustyössä tulee huomioida oppilaiden fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Opetustyössä tulee huomioida opiskelijoiden fyysinen turvallisuus, joka tarkoittaa sitä, että opettajan tulee ennakoida ja varautua mahdolliseen fyysiseen uhkaan. Opetustilanteissa tämä voi tarkoittaa sitä, että vaarallisia esineitä ei pidetä yleisesti saatavilla. Psyykkisesti turvallisessa ympäristössä opiskelija kokee tulevansa kuulluksi omien asioidensa kanssa ja hän kokee opetuksen ja koulutuksen kulussa turvallista ennustettavuutta. Psyykkiseen turvallisuuteen kuuluu myös opettajan toiminta koulukiusaamisen ja väkivallan ehkäisyssä sekä jokaisen oppilaan työrauhan takaaminen. Sosiaalinen turvallisuus puolestaan syntyy yhteisöllisten toimintatapojen edistämisestä. Avoin vuorovaikutus toimii keskeisesti turvallisen ja luottamuksellisen oppimisilmapiirin luomisessa ja tässä opettaja on keskeisessä roolissa.
Turvallisuutta ohjaavat lait
Opettajaa velvoittaa opetustyössä mm. pelastuslaki ja työturvallisuuslaki. Pelastuslaki velvoittaa rakennuksen omistajan, laitoksen tai yhteisön ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä ja varautuvan tarvittaviin pelastustoimenpiteisiin. Pelastuslaki velvoittaa tekemään pelastussuunnitelman. Kpedulla on laadittu pelastussuunnitelma ja uusien opiskeluryhmien kanssa käydään opiskelujen alussa turvallisuuskävely, jossa perehdytään hätäpoistumisteihin, alkusammuttimiin ja kokoontumispaikkaan. Luokissa on oven pielessä turvallisuusohjeet, joiden QR-koodien takaa löytyvät karttaa merkityt reitit ja paikat näistä.
Myös työturvallisuuslaki ohjaa opetustyötä. Erityisesti hoitoalan koulutuksessa opettajan tulee huomioida, että jokainen oppilas osaa ja ymmärtää käyttää vastuullisesti erilaisia hoitovälineitä sekä oppii suojautumaan oikein tulevassa työelämässä. Hoitotyön opetuksessa voidaan käyttää erilaisia neuloja ja mittausvälineitä, jolloin opettajan tulee pyrkiä takaamaan, että jokainen opiskelija osaa käyttää niitä oikein ja vastuullisesti.
Opettajan tulee työssään luoda opiskelijoille turvallista opiskeluarkea ennen kaikkea ennakoimalla tilanteita sekä luomalla positiivista opiskeluilmapiiriä, jossa ei hyväksytä kiusaamista vaan kannustetaan kaikkia.Turvallisuuskartoitus
Tässä laatimani oman opetukseni turvallisuuskartoitus. Mieleenpainuvaa oli, että samana päivänä, kun keskustelin näistä asioista Kpedulla opettajien kanssa, tapahtui Kuopion kouluampuminen. Turvallisuuteen varautumisen merkitys oppilaitoksissa tuli näin valitettavan konkreettiseksi.
Lähteet:
Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen turvallisuusopas. Viitattu 14.10.2019.
Pelastuslaki 2011/379 Viitattu 14.10.2019.
Työturvallisuuslaki 2002/738 Viitattu 14.10.2019.
Kuvat: Pixabay
perjantai 20. syyskuuta 2019
Opeharjoittelun aloitus
Koulutuksen toimintaympäristö
Aloitin ammatillisen opettajan opintoihin liittyvän opetusharjoittelun Keski-Pohjanmaan ammattiopiston hyvinvointialalla. Kokkolan Terveystien yksikössä voi suoritta mm. sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatuksen (erikoistumisaloina mm. vanhustyö, vammaistyö sekä sairaanhoito ja huolenpito) ja hierojan ammattitutkintoja. Hoitoalalta valmistuvat saavat lähihoitajan nimikkeen. Erityisammattitutkintoja on tarjolla mielenterveys- ja päihdetyön sekä hierojan erityisammattitutkinnon. Opiskelijamäärä on noin 600 ja vakituista opetushenkilökuntaa on noin 30. Koulutusala on vetovoimaltaan noin 1,8 hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden. Ala on vetovoimaltaan varsin hyvä, sillä työllisyystilanne on loistava. Hoitoalalla on tällä hetkellä kova työvoimapula. Varsinaista profiloitumista koulutuksessa ei ole.
Sairaanhoidon ja huolenpidon ammattitutkintoon järjestetään myös koulutuksia yhdessä te-palvelujen kautta, jolloin sinne voivat hakeutua pääsykokeen kautta opiskelemaan työttömät työnhakijat. Lisäksi osa opiskelijoista opiskelee tutkintoon oppisopimuksella, jolloin heillä on olemassa alan työpaikka ja räätälöity opetussuunnitelma. Opintopolut ovat siis varsin moninaiset.
Kpedulla on käytössä sähköisiä oppimisympäristöjä ovat mm. Wilma, Office 365 ja It`s learning. Itseäni kiinnostaa erityisesti itselleni tuntematon It`s learning -oppimisympäristö, sillä opettajat kehuivat sen hyvää ja selkeää käytettävyyttä. Opetuksessa opettajat itse päättävät mitä sähköisiä oppimisympäristöjä käyttävät, eikä käytössä ole pelkästään yhtä sovellusta.
torstai 29. elokuuta 2019
Some osaamista
Tänä kesänä on tullut opeteltua lisää mm. verkkokokousjärjestelmien tuntemusta, QR-koodien hyödyntämistä opetuksessa ja tiedottamisessa sekä Office 365 erilaisia viestintä- ja vuorovaikutusalustoja. Upeaa oppia lisää digitaalisuuden hyödyntämistä. Some Expertti -merkki hankittuna!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Opiskelijaohjaajan täydennyskoulutus
Keväällä 2025 olin toteuttamassa terveystieteiden maisteriopintoihini liittyvällä Kliinisen harjoittelun -kurssilla opiskelijaohjauksen täy...
-
Olen omassa työharjoittelussani päättänyt tutustua ja pitää teoreettisena taustana Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallia. Törmäsin tähä...
-
En ole aikaisemmin ennen opeopintoja tullut miettineeksi, miten voimakkaasti opettajan työtä määrittelee lainsäädäntö. Siksi onkin syytä pe...
-
CCO Osallistuin Työterveyslaitoksen työhyvinvoinnin verkostopalaveriin, jossa Lauri Järvilehto luennoi tulevaisuuden työstä. Järvil...










