torstai 17. marraskuuta 2022

Hoitotyön kehittäminen näyttöön perustuen

 Tämän viikon luennoitsijat olivat Oulun yliopiston Gero Nursing Center:stä (GNC), jonka tarkoitus on kehittää ikääntyvien kuntouttavaa hoitotyötä näyttöön perustuen. Tämä aihe on itselleni tuttu ja läheinen, mutta antoi taas uutta pohdittavaa aihepiiriin liittyen. 




Kuntoutumista edistävä hoitotyö on todellakin aivan keskeistä ikääntyvien hoitotyössä. Ylpeänä voin todeta, että itse hoitotyön opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa opetan tätä jatkuvasti. Olen myös sisältänyt samalla tavoin asian kokonaisvaltaisuuden. Kuntoutumista edistävää hoitotyötä ei toteuteta vain yksittäisissä jumppahetkissä, vaan jatkuvasti erilaisisten hoitotoimenpiteiden ja arkipäivän toimintojen yhteydessä. Esimerkiksi hoitaja voi avustaa ikääntyneen asiakkaan aamutoimet tehostetussa palveluasumisessa toteuttamalla kuntouttavaa työotetta ja kannustamalla asiakasta tekemään niin paljon itse kuin mahdollista.  Tällä tavoin hoitaja ylläpitää ikääntyneen ihmisen jäljellä olevia voimavaroja ja fyysistä toimintakykyä.  Toisaalta hoitajan tulee osata ottaa joustavasti huomioon ihmisen kokonaisvaltainen ja vaihteleva terveydentila. Esimerkiksi liikkuminen voi olla toisena aamuna vaikeaa ja ihminen todellakin tarvitsee enemmän apua toimimiseen.

Luennolta jäi mieleeni myös ikääntyvän ihmisen terveyden perustan rakentuminen. Kokonaisterveyden perustaan vaikuttaa geenit, lapsuus ja nuoruus sekä omat elämänvalinnat. Geeniperintä vaikuttaa yhden neljänneksen terveyteemme ja siihen emme voi itse vaikuttaa. Lapsuuden ja nuoruuden valinnat vaikuttavat toisen neljänneksen ja niitä ohjaavat hyvin pitkälle vanhempien valinnat ja koulujärjestelmä. Sen sijaan kaksi neljännestä terveyteemme vaikuttavat omat elämänvalintamme ja niihin voimme vaikuttaa itse. Esimerkiksi ravitsemukseen, liikuntaan, nukkumiseen ja päihteettömyyteen liittyvät valinnat heijastuvat suoraa omaan terveydentilaamme. Ihmisen omilla valinnoilla on siis hyvin merkittävä osuus siitä, millainen terveystilanteemme on ikääntyneenä ihmisenä. Tässä on mielestäni asia, josta pitäisi ihmisiä enemmän muistuttaa ja sen avulla kannustaa terveellisiin elämänvalintoihin! 



    
                                            Kuva: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Diakoninen hoitotyö

 Diakonian viran päivänä julkaistiin kirjoitukseni diakonisesta hoitotyöstä. "Sairaanhoitaja-diakonissat ovat terveydenhuollon laillist...